Residenssijakso Italiassa vei katseiden tulkinnan äärelle

Vietin maaliskuun taiteilijaresidenssissä Materassa – kaupungissa, joka on UNESCOn suojelema ja yksi maailman vanhimmista yhä asutuista paikoista. Kiveen louhittu, askeettinen residenssiasumus vanhan kaupungin ytimessä tarjosi konkreettisen kosketuksen luola-asumisen historiaan ja hiljaisuuteen, joka tuntui kantavan mukanaan vuosituhansien kerroksia.

Residenssijakson aikana uppouduin yhteen taidehistorian koskettavimmista teemoista: Marian ja Jeesuksen väliseen vuorovaikutukseen. Kuvasin teoksia niin Etelä-Italian kirkoissa kuin Firenzen museoissa. Kuukauden aikana tallensin 120 erilaista tulkintaa – katseita, eleitä ja hiljaisia hetkiä, jotka ovat toistuneet vuosisatojen ajan, mutta näyttäytyvät aina hieman eri tavoin.

Kotiin palattuani alkoi hidas valinnan prosessi. Kuvien joukosta erottui vähitellen kokonaisuus, joka tuntui erityisen merkitykselliseltä. Tulostin 35 kuvaa ja levitin ne ateljeen lattialle. Kun näin ne rinnakkain, niiden välinen dialogi voimistui. Yhtäkkiä tunne nousi pintaan voimakkaana ja yllättävänä – kuvissa oli jotain hyvin inhimillistä, haurasta ja universaalia.

Työstämisessäni suunta kääntyi kohti fyysisempää ilmaisua. Aloin valmistaa pohjia niin sanotulla sottaasitekniikalla: maalia, kerroksia, peittämistä ja paljastamista. Minua kiehtoo ajan jättämä jälki – kuluneisuus, halkeamat ja pinnan rikkonaisuus. Näiden kautta etsin omaa tulkintaani, jossa historia ja nykyhetki kohtaavat.

Työskentelyni keskiössä on tunne. Ei niinkään tarkka muoto, vaan se hetki, jossa katse kohtaa, kosketus syntyy tai jää syntymättä. Marian kuvasto taiteen historiassa kulkee hiljaisena jatkumona varhaisista, etäisistä ikoneista kohti renessanssin inhimillisyyttä ja barokin voimakasta tunnetta. Samalla muuttuu myös tapa nähdä äitiys – symbolista kohti koettua.

Ehkä lopulta kyse ei ole vain Mariasta ja Jeesuksesta, vaan ihmisyydestä itsestään: rakkaudesta, hauraudesta, menetyksestä ja yhteydestä. Ja siitä hetkestä, jossa katse todella kohtaa.